Tinun Talli on loppusyksystä 2015 alkunsa saanut virtuaalinen talliprojekti, joka julkaistiin suurelle yleisölle tammikuussa 2016.
Alkujaan Radgbug Racers-nimellä toimineen tallin oli tarkoitus majoittaa ravihevosten lisäksi myös laukkahevosia, mutta ideasta luovuttiin sivuja rakennettaessa. Ensimmäiset puoli vuotta talli olikin puhtaasti ravitalliprojekti, kunnes touko-kesäkuun 2016 vaihteessa laukkurit tulivat mukaan kuvioihin, kun talliin muuttivat kaikki Sîr Angrenin laukkapainotteiset asukkaat. Samalla heräteltiin henkiin myös Tinun vanhoja laukkahevossukuja sekä hankittiin uutta, ulkopuolista verta laukkahevoskantaa vahvistamaan. Laukkahevostoiminnasta luovuttiin kuitenkin toukokuun 2022 lopulla, minkä jälkeen talli muuttui jälleen täysin ravipainotteiseksi projektiksi. Kesäkuussa 2022 talli vaihtoi nimensä Radgbug Racersista nykyiseen muotoonsa Tinun Talliksi.
Etusivun koristekuva © AK
Info
|
Linkkilista |
☆ Talli sai vuoden 2017 Gaalalaukoissa 4 ääntä Vuoden valmentaja-kategoriassa, päätyen näin kategorian jaetulle toiselle sijalle.