♥ Hirttivaaran Ristivaikutus

Nimi Hirttivaaran Ristivaikutus "Stigu" Rekisterinumero VH18-018-0303 / #PKK2836
Rotu, skp suomenhevonen, ori Kasvattaja Hirttivaara, VRL-05594
Säkä, väri 158cm, musta (Ee/aa) Omistaja Hirttivaara, VRL-05594
Syntymäaika 27.01.2018, Suomi Painotuslaji kenttäratsastus
Ikä, ikääntyminen 19v (04/22)*, n. 3kk=1a** Koulutustaso ko. heA re. 110cm me. 100cm (CIC1)
Saavutukset SLA-II, KERJ-III, SV-I

* täyttänyt 3v 27.04.2018 / ** 3v asti 1kk=1a :: virtuaalihevonen / a sim-game horse

✝ Kuollut 05.06.2022
(lopetettu pahan ähkyn seurauksena)


© tallin omaisuutta

Vaikka Stigun isä, Hirttivaaran Ristipisto, oli aikanaan yksi mamman mussukoista, ei sille ollut tarkoitus hankkia omaan talliin yhtä jälkeläistä enempää. Orin kotiin jäävän jälkeläisen, Taikakuun Talvennavan, osoittautuessa tammaksi olin tietenkin hieman pettynyt, mutta päätin kuitenkin pitää pääni jälkeläisasian suhteen. Rikun ikääntyessä suunnittelin kuitenkin teettäväni sillä vielä yhden jälkeläisen oman tallimme tamman kanssa. Alunperin yhdistelmästä syntyvä varsa oli tarkoitus laittaa myyntiin, mutta yhdistelmän odotellessa ostotarjouksia mielessäni pyöri yhä enenevissä määrin ajatus siitä, että jättäisin varsan itselleni. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Rikun ja Kiiran varsa, Hirttivaaran Ristivaikutus, jäi meille Hirttivaaraan isänsä manttelinperijäksi. Sukunsa puolesta Stigulla on rahkeita vaikka mihin, onhan sen molemmat vanhemmat pärjänneet hienosti laatuarvosteluissa sekä Kiira-emä näyttelyissäkin!

Karsinakäytökseltään Stigu on peruskiltti ja -siisti tapaus. Se ei jaksa turhaa myllätä lantoja ja heiniä ympäri karsinaa ja ruokakiponkin se putsaa aina omatoimisesti erittäin siistiksi. Stigulla ei ole myöskään tapana riehua karsinassa, vaikka joutuisikin viettämään siellä pidempiä aikoja tai vaikka karsinan ohi kulkiskin jokin sen ei-niin-mieluinen tallikaveri. Toki ruoka-ajan lähestyessä orissa voi olla havaittavissa hieman levottomuutta. Eläinlääkärikäynneistä ori ei ole moksiskaan, tosin matolääkityksen ottaminen on orin mielestä ihan super ällöttävää ja inhottavaa. Kengittäjänkin kanssa Stigu tulee toimeen, mutta toimituksen kestäessä voi loppuvaiheessa olla orin puolesta huomattavissa hieman levottomuutta ja tylsistymistä.

Stigun voi huoletta hoitaa karsinassaan, kunhan sen vain sitoo kiinni. Periaatteessa ori pysyy paikoillaan myös vapaanakin, mutta turvallisuussyistä ja orin karsinasta karkailun välttämiseksi se kannattaa kuitenkin laittaa kiinni. Stigun voi myös hoitaa ja varustaa käytävällä tai pesukarsinassa ja laittaa kiinni kahdelta puolelta. Ori putsata kaviot, selvittää jouhet ja harjata kaikkialta kuuliaisesti. Tosin otsatukkaa ja päätä harjatessa kannattaa olla hieman varovainen ja välttää kovakouraisia otteita. Varusteet Stigu antaa pukea ilman vastaväitteitä. Myös loimittaminen sujuu ongelmitta, toki Stigu mielellään aina hieman avittaisi takin pukemisessa.

Taluttaessa Stigu on perusreipas ja se osaa kulkea kuuliaisesti taluttajan vierellä. Ori seuraa myös hieman pidemmälläkin narulla ja osaa yleensä hidastaa vauhtia ja pysähtyä ihan äänikomennoilla. Liian kovakouraisesta komentamisesta ori suutahtaa helposti. Tarhaan päästettäessä Stigu malttaa yleensä odotella nätisti riimunnarun irrottamista, jonka jälkeen se jää hetkeksi möllöttelemään portille, ennen kuin ampaisee kirmaamaan pidemmälle tarhaan. Tarhassa Stigu harrastaa naapurikyttäystä, eikä siltä jää naapuritarhojen, maantien tai tallipihan tapahtumista mikään huomaamatta. Tarhasta hakiessa ori antaa yleensä hyvin kiinni ja usein odotteleekin jo portilla valmiina.

Stigu on herkkä ja kevyt ratsastaa. Se toimii hyvin pienillä avuilla, etenkin istuntaan ja ääniapuihin painottaen. Kouluratsuna siitä ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa, sillä ori haluaa selkeästi olla ratsastajalle mieliksi ja tekee melkeinpä kaiken, mitä siltä pyytää. Tylsistyessään ori kuitenkin yrittää alisuorittaa tehtäviä. Esteillä Stigu voi joskus painaa kädelle, mutta pysyy kuitenkin ihan helposti hallinnassa. Ketteryytensä ansiosta ori taipuu hyvin tiukkoihinkin kurveihin ja hyppää hieman huonommastakin lähestymisestä. Rohkeana hevosena se harvemmin tuijottelee erikoisempiakaan esteitä. Stigu soveltuu erittäin hyvin myös maastoratsuksi, eikä se villiinny turhia reippaammistakaan lenkeistä.

Stigu lastautuu kuljetuskärryyn yleensä oikein sujuvasti ja matkustaessakaan harvemmin tulee ongelmia, orin syödessä rauhassa heiniään tai katsellessa maisemia. Kilpailupaikoilla tai muissa vieraissa paikoissa ori on yleensä ihan hyväkäytöksinen, mutta ehkä aavistuksen herkempi kuin kotioloissa. Miksikään mahdottomaksi tapaukseksi ori ei kuitenkaan muutu.

Suku

i. Hirttivaaran Ristipisto
VH14-018-0565 / prt sh 157cm
kenttäpainote (CIC1)

SLA-I, KERJ-II, YLA1, SV-I, EV-I, ADN-I, Jälk. C
ii. Harharetken Risti-Jätkä
VH11-018-1398 / tprt sh 156cm
KTK-III, SLA-I, KERJ-II, SV-I
iii. Koston Pata-Ässä
VH11-018-0939 / m sh 158cm
KTK-II, SLA-I, KRJ-III
iii i. Aapon Sylversteri
VIR MVA Ch, KTK-II, SLA-II, KERJ-III, YLA2
iii e. Ruuturouva
KTK-III, SLA-II, KRL-III, YLA2
iie. Moon Taiteilijatar
VH05-018-7709 / rt sh 158cm
KTK-III, SLA-I, KRL-II, YLA2
iie i. Sanansaattaja
SLA-II, YLA2
iie e. Neiti Kesäheinätär
Ch, KTK-III, SLA-I, KRJ-II, YLA2
ie. Kukkiksen Velmu-Tyttö
VH12-018-0423 / prn sh 158cm
iei. KJ Velmu
VH04-018-6653 / prt sh 160cm
SLA-III, YLA3
iei i. Minä-Itse
kadonnut
iei e. Sankaritar
kadonnut
iee. Kukkiksen Elpantyttö
VH06-018-1835 / trn sh 156cm
SLA-III, YLA3, Jälk. C
iee i. Elperi
YLA3
iee e. Tauon Paikka
YLA3, Jälk. C
e. Eelin Kalevala
VH15-018-0068 / hpm sh 159cm
kenttäpainote (CIC1)

VIP MVA Fn, PP-MVA, KTK-III, SLA-II, KERJ-II, YLA2, SV-II
ei. Kohtalonkaipuu
VH15-018-1705 / m sh 155cm
eii. Hallankaipuu
VH13-018-0842 / m sh 156cm
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-III, SV-I
eii i. Hallelujaa
eii e. Hallanvaara
SLA-I, KRJ-II, ERJ-I, KERJ-II, YLA2
eie. Kohtalonpilkka
VH14-018-0514 / vprt sh 154cm
KTK-II
eie i. Karmava
KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I
eie e. Ilonpilaaja
SLA-I*, KERJ-I, YLA1
ee. Eelin Lumetar
VH14-018-0364 / hprn sh 165cm
VIP MVA Fn, PKK-V, KTK-III
eei. Oravan Luomupoika
VH11-018-0108 / vrt sh 170cm
PP-MVA, KTK-II
eei i. Kopse
VIP MVA Fn, PP-MVA, KTK-II
eei e. Hää-Morsian
VIP MVA Fn, KTK-III, KRJ-I, YLA3
eee. EP Valokki
VH13-018-1246 / hpm sh 157cm
FF
eee i. Leevin Tuttiritari
Fn
eee e. Surumuisto
PP-MVA Fn, MSY-P

Isälinja: Hirttivaaran Ristipisto - Harharetken Risti-Jätkä - Koston Pata-Ässä - Aapon Sylvesteri (4)
Emälinja: Eelin Kalevala - Eelin Lumetar - EP Valokki - Surumuisto (4)
Sukukatokerroin: 1

Jälkeläiset

Periyttäminen: Jälkeläiset:
Taidot
  • Nopeus: taso 4/7 (normaali)
  • Kestävyys: taso 4/7 (normaali)
  • Hyppykapasiteetti: taso 4/7 (normaali)
  • Ketteryys: taso 5/7 (hieman normaalia parempi)
  • Liikkeet: taso 4/7 (normaali)
Luonteenpiirteet
  • Rohkeus: taso 5/7 (melko rohkea)
  • Kuuliaisuus: taso 4/7 (normaali)
  • Temperamentti: taso 4/7 (neutraali)
  • Herkkyys: taso 5/7 (melko herkkä)

Pohjautuu Arnikan periytymisjärjestelmään virtuaalihevosille (v. 1.0), lue lisää

Kilpailukalenteri

Näyttelyt
  • 25.06.2018 PKK kutsu Muu kuva: käsinpiirretty, tuom. Lynn -- KP
    "Hauska hetki. Taustan etu- ja keskialalla käytetty nokkelasti erilaisia kynänvetoja, esim. pyöreät kynänliikkeet puskassa. Taka-alan kynänjälki voisi olla pehmeämpää ja huolellisempaa."
  • 14.05.2021 PKK kutsu Muu kuva: vapaa kuva suomenhevosille, tuom. Kics -- KP, EM (kuvakulma)
  • 10.01.2022 PKK kutsu Muu kuva: Vapaa kuva suomenhevosille, Inna -- KP
KERJ :: vain sijoitukset
  • 25.09.2021 KERJ kutsu Suomenhevosten kenttämestaruus -- 3/36
KRJ :: vain sijoitukset
  • 15.12.2018 KRJ kutsu SISU Battle I Helppo A -- 1/97
VSR :: vain sijoitukset
  • 31.08.2020 VSR kutsu 100cm -- 4/42 (VSR-cup)
  • 31.08.2020 VSR kutsu 110cm -- 6/37 (VSR-cup)
Porrastetut kilpailut

Tarkista ominaisuuspisteet & kilpailustatistiikka
tila: kilpailee

  • KERJ kenttäratsastus / kilpailee
    maksimitaso: 4

Hoito-ohjeet

Yleistä: Tarhaus:
  • Tarkista karsina & tarhaus täältä
  • Varusteiden väri musta ja punainen
  • Talvisin loimiklippaus
  • Riimu jää päähän tarhauksen ajaksi
  • Sateella sadeloimi, pikkupakkasilla ulkoloimi (+ kaulakappale), kovilla pakkasilla kaulakappaleellinen toppaloimi
Hoitaminen: Liikutus:
  • Sido kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi
  • Fleeceloimi päälle jos hikinen liikutuksen jälkeen
  • Liikutuksen jälkeen tarjottava vettä
  • Jalkojen kylmäys rankemman treenin/hyppäämisen jälkeen, tarvittaessa myös linimenttiä
  • Maastoon vähintään kerran viikossa
  • Ratsastaessa suojat kaikkiin jalkoihin

Päiväkirja

29. toukokuuta 2018 :: Harjoituskilpailuissa Sjöholmassa (kutsu)
Stigu osallistui tänään Stall Sjöholmassa järjestettyihin villeihin nuorten ja aloittelevien ratsujen harjoituskilpailuihin. Ori hyppäsi 100cm luokassa, joka oli avoin vain hevosille. Luokassa oli yhteensä yhdeksän osallistujaa, ja Stigu sijoittui kuudenneksi. Mielestäni ihan ookoo tulos näinkin nuorelta ja kokemattomalta hevoselta! Saimme vielä lisäksi seuraavanlaisen kommentin kilpailun järjestäjältä Disalta:

"Musta suomenhevosori Stigu ylitti rohkeasti sen enempää kyselemättä kaikki radan esteet. Herkän oloinen ratsu meni suurimmaksi osaksi ajasta kuuliaisesti ratsastajan apujen mukaan. Yhteen väliin Stigu innostui heittäen takapuoltaan ja tahtoen painaa ratsastajan kädelle. Päänsä kylmänä pitänyt Tinu sai korjattua tilanteen ratsastamalla oria aktiivisesti esteiden välissä ja muistuttamalla olemassaolostaan."

20. kesäkuuta 2018 :: Varsa-arvioinnissa
Stigu käytettiin tänään VSR:n järjestämässä varsa-arvioinnissa, jossa musta orhimme osallistui kolmivuotiaiden luokkaan. Matkaan oli valmistauduttu jo hyvissä ajoin puunaamalla sekä hevonen että tapahtumassa tarvittavat varusteet putipuhtaiksi. Kilpailumatkalle lähdettiin aikaisin aamusta. Olimme varanneet hieman ylimääräistä aikaa vielä melko vähän matkustelleen orin lastaamiseksi, mutta aivan turhaan - Stigu lastautui kuin vanha konkari.

Itse tapahtuma aloitettiin rakennearvostelulla. Olimme harjoitelleet näyttelyasentoa kotioloissa ja se oli sujunut hyvin, mutta kilpailupaikalla pientä jännitystä oli orista havaittavissa. Pisteitä rakenteestaan Stigu sai 7,75. Samalla arvioitiin myös sukua, ja tästä osuudesta ori sai täydet 10 pistettä. Hieman myöhemmin päivällä oli vuorossa ratsastuskoe, joka suoritettiin helppo C-tasolla. Koulukokeesta Stigu sai prosentteja 60,357 % ja sijoittui kahdeksan osallistujan joukosta kuudenneksi. Ratsastuskokeesta ori sai arviointiosuudesta 6,75 pistettä ja itse kouluohjelmasta 7 pistettä. Samalla julkistettiin myös käytöspisteet; käytöksestään rakennearvostelussa ori sai hermostuneisuudestaan huolimatta upeat 10 pistettä ja muusta käytöksestä tilaisuuden aikana ihan hyvät 5 pistettä. Yhteensä Stigu sai päivän aikana 46,5 pistettä, mikä oikeutti ensimmäiseen palkintoon.

15. joulukuuta 2018 :: SISU Battlessa (kutsu)
Hirttivaaralaiset olivat tänään edustamassa Jukolan SISU Battleissa varmaankin lähes koko tallin voimin. Siihen nähden tulosta tuli ehkä hieman laihasti, mutta eipähän aivan täysin ilman palkinnoitta tarvinnut kotiin palata.

Nuori Stigu oli tänään tallimme hevosista voitokkain, ja se näytti useammallekin kokeneelle konkarille mistä kana pissii. Itse olin ajatellut, että esteratsastus olisi ollut Stigun vahvuus ja menestystä olisi tullut SISU Battle II 110cm -luokassa, mutta väärässä olin. Stigun bravuuri oli tänään kouluratsastus, ja ratsastimme orin kanssa SISU Battle I Helppo A -luokassa ensimmäiselle sijalle yhteensä 97 ratsukon joukosta! Orin prosentit suorituksesta olivat 82,381%. Palkinnoksi ori sai havuseppeleen, sinivalkoisen riimun ja riimunnarun, kirjaillun koulusatulahuovan, SISU Battle-ruusukkeen sekä 200ve voittoshekin. Taitaa Stigu-poju olla extraporkkanansa tänään ansainnut!


Esinepalkinnot ja ruusukkeen sponsoroi Equestrian PRO ja Oddpixel.

2. toukokuuta 2021 :: Kuulumisia
Stigulle kuuluu hyvää. Ori kääntyi jokin aika sitten 15-vuotiaaksi, mutta vielä ei ikä ole kuitenkaan onneksi ruvennut painamaan. Jonkinlaista aikuistumita orissa on viime vuosina kuitenkin vihdoin tapahtunut, vaikka melko kiltti ja järkevä se on aina ollutkin. Orin kanssa aletaan hiljalleen ottamaan suunnaksi ainakin suomenhevoten laatuarvostelua, mutta ennen sitä on kuitenkin vielä hieman töitä tehtävänä.

Orin kilpailu-ura on valitettavasti hieman junnannut paikoillaan, eikä Stigu ole esittänyt parastaan. Mitään vikaa orista ei kuitenkaan ole löydetty, joten syy tälle on vielä hieman mysteeri. Jälkikasvuakaan orille ei ole vielä siunaantunut, mutta sopiva tamma on oman tallin hevosista jo korvamerkittynä oria varten. Varsa ei ole kuitenkaan aivan vielä ajankohtainen, mutta ehkä myöhemmin tänä vuonna. Ulkopuolisia tammoja ori ottaa kyllä mielellään vastaan tälläkin hetkellä.

25. syyskuuta 2021 :: Kenttämestaruuksissa (kutsu)
Stigu lähti parin muun hirttisläisen kanssa kilpailemaan KERJ:n järjestämiin kenttämestaruuksiin, jotka järjestettiin Haltiasalossa. Hirttivaarasta ilmoitetut ratsukot kisasivat luonnollisesti suomenhevosten mestaruudesta. Stigulla on taustallaan jo pitkä kilpaura ja se on kokenut kisakävijä, joten tällaisessa suuremman luokan mestaruustapahtumassa ei ollut orin mielestä mitään kovinkaan kummallista. Koska ori ei ollut pitkään aikaan esittänyt kisarintamalla parastaan, ei siltä odotettu kovinkaan hyvää sijoitusta tältä reissulta. Stigu kuitenkin yllätti ja teki omalta osaltaan erittäin hyvää työtä jokaisella osakokeella ja virheisiin johtaneet hutiloinnit menivät käytännössä poikkeuksetta ratsastajan piikkiin. Yhteensä Stigulle kertyi 56,6 virhepistettä (31,1 + 8 + 17,5), jotka kokonaistuloksissa riittivät kolmanteen sijaan. Loppusijoitus oli erittäin positiivinen yllätys ja Stigu on palkintoporkkanansa ansainnut!


alkuperäinen ulkoasu © M Layouts / tausta © The Inspiration Gallery / tekijänoikeudet :: tämä on virtuaalitalli / this is a sim-game stable